Kurppakupla

Rintani alkoivat kasvaa niin aikaisin, että siinä ei ollut mitään järkeä. Olin hädin tuskin yhdeksänvuotias. Kurkistelin orastavia pullistumia paidankauluksesta epäuskosta ja häpeästä pihisten ja ymmärsin, että suhteestamme oli tuleva traumaattinen. Pienet palleroiset rinnanalut sai onneksi talvella piiloon paksuilla villapaidoilla. Mutta kesällä oli jo toinen juttu. Ei mennyt kauaa, kun ensimmäinen sivistymätön suurileukainen kotonamme vieraillut ukko kajautti ilmoille, että "tyttö on ruvenna naesistummaan". Näitä kommentteja tuli sitten jatkossa säännöllisin väliajoin. "Oho, tytöllä on ruvenna tissit kasvammaan!" "Mitkäs pallot ne tuossa?" Tällainen jäätävä moukkamaisuus oli 80-luvun agraari-Suomessa täysin jokapäiväistä ja hyväksyttyä. Tai no, äitini ei välttämättä pitänyt näistä kommenteista, mutta ei hän ehättänyt kommentoijia nuhtelemaankaan - hänelle kaikenlaiset vähänkään seksuaalisuuteen viittaavat ilmiöt olivat melko hankalia puheenaiheita. Ei...

  Se oli sellainen vaaleanharmaa, epämääräinen harso jossakin mielen takaikkunassa. Se heilahteli näkökentässä, kun availin silmiäni kello kuudelta aamulla. Aamukahvin tuoksu ei saanut hymyilemään. Keittiön pöydät lainehtivat tiskejä. Ärsytti. Jokin oli nousemassa pintaan. Lapset heräilivät itsekseen, tulivat kumpikin sanomaan huomenta omaan tapaansa. Kuopus kampesi syliin kiehnäämään, esikoinen liimautui kylkeen ihan liki, toivoi rapsutusta. Tein joogaharjoituksen, he katsoivat samalla lastenohjelmat. Menimme päiväkotiin bussilla. Jotenkaan ei tänään jaksanut sillä pulkalla. Väsytti. Olin valvoskellut illalla, se teetteli tätä jotain outoa jo silloin. Tuijotellut pimeyteen, yrittänyt tyynnyttää mieltä hengittämällä syvään, rauhoittamalla ajatusten virtaa. Mutta viime yönä se ajatusten välinen kapea rako, johon katsoin, ei tarjonnut mitään tyynnyttävää tai lohdullista. Keitin teetä. Huomasin, että siihen epämääräiseen oloon teki mieli keksiä koko ajan jotain lääke...

Kun vasemmasta ja oikeasta kainalostani alkoi kuulua tasaista tuhinaa, pujottelin varovasti käsivarret pienten päiden alta ja otin ne taas omikseni. Pudottauduin sängyn päädystä lattialle, patjalle miehen viereen, jo pieneksi jääneen perhepedin lisäsiipeen. Lämmin rinta lapaluitani vasten, silmäluomien takaisessa pimeässä, etsin unen polkuja. Vastaan hiipi ajatus, jota hätkähdin ja sitten tervehdin kohteliaasti, pysähdyin kuuntelemaan: Ihan pian tulee päivä, kun tämä kerä purkautuu. Tähän liian ahtaaseen pesään tulee tyhjiä paikkoja, joita silitämme kämmenellä ja toivomme, että hetken ajan tuntuisi vielä se lämpö. Kuuluisi joka puolelta se hengitys. Ja eräänä päivänä myös sinun ja minun on hyvästeltävä toisemme. Toinen lähtee, toinen jää eikä tiedä missä lämmittelisi. Ollaan näin nyt, kun vielä ehditään.

1. Antimatkustaja seikkailee jälleen. Siihen on monia syitä ja se on loppujen lopuksi ihan sattumaa, mutta totuus on tämä: en ole käynyt ulkomailla kolmeen vuoteen. Sen sijaan olen löytänyt uuden ulkomaanlomakohteen Hangon saaristosta, ja olen ihan koukussa tähän uuteen todellisuuteen. Tiedän tiedän. Tämä kuulostaa tsiisustelulta. Ja sitä se itse asiassa onkin. Ei-matkustamisen hienous aukesi itselleni vasta, kun julma kohtalotar päätti riistää minulta rakkaani, tikahduttavan kaukokaipuun ja siihen liittyvän iänikuisen hingun siirtyä lentokoneella maasta toiseen. Kyllä, teki kipeää. Ja kyllä, oli tarpeellista ja hyväksi. 2. Pihtari-Pike ja Skotti-Pena venyttävät penniä. Vuosi tuo tullessaan nihkeitä palkkakuitteja, osa-aikatyötä ja opiskelua. Mikäpä sen parempi tekosyy viedä lohas-kuluttajuus ääritappiinsa! Luvassa älä osta mitään äläkä ainakaan vaatteita -kausia, leftover-kokkailua, lasten huijaamista sillä että reissu kirjastoon on oikeastaan tuplasti siistimpi...

Perstuntumalta ajattelin, että ilmiön nimi olisi antimaterialismi - niinhän sitä tavataan usein arkipuheessa nimittää. Yllättäen internetissä ensimmäiseksi vastaan kävellyt sivistyssanakirja ei tunnista sellaista sanaa ollenkaan. Sanakirjan puolustukseksi on sanottava, että kuitenkin yritti parhaansa mukaan auttaa ja kertoi, että antimaterialismi rimmaa seuraavien sanojen kanssa: kannibalismi,  vandalismi,  feodalismi,  idealismi,  realismi,  arkirealismi, neorealismi,  inhorealismi,   fotorealismi,   surrealismi. No. Minä nyt joka tapauksessa puhun ajattelutavasta tai elämänfilosofiasta, jossa pyritään irtautumaan jatkuvasta asioiden ja tavaroiden haluamisen kierteestä. Tiedättehän, miltä esimerkiksi keskiverto suomalainen ulkovarasto tai vaatekaappi näyttää? Juuri siksi. On ärsyttävää omistaa valtavat määrät tavaraa, jolla ei todellisuudessa ole mitään käyttöä. Meillä on esimerkiksi kasvikuivuri, jota käytetään vain muutamina viikkoin...

Tipattoman tammikuun rinnalle on noussut kruununprinssi vegaanihaaste - toinen uuden vuoden elintapatraditio, joka on herättänyt kovasti kiinnostusta ja saanut palstamillimetrejä. Tässäkin tammikuussa ties kuinka moni uskaltautuu tekemään ristiretken vegaaniruokavalioon. Mutta onko ilmiö oikeasti olemassa, vai onko se vain jonkinlainen mielenkiinnosta ja huomiosta syntynyt tyhjä hypekupla? Vegaanit haastaa, lihaa kuluu Tiedetään, että kaikesta vegehulinasta huolimatta suomalaisten lihankulutus on kasvanut entisestään. Emme ole koskaan maailmanhistoriassa syöneet näin paljon lihaa. 60-luvulla, jolloin elintaso oli jo noussut sodanjälkeisestä, lihaa syötiin vajaat sata grammaa päivässä, noin 32 kiloa vuodessa. Ja se oli siihen maailmanaikaan paljon. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan nykyheikki vetelee lihaa 76 kiloa vuodessa eli reilut 200 g päivässä. Miksi me syömme niin paljon lihaa? Makutottumusten ja ruokakulttuurin vuoksi, ja siksi, että lihan syöminen on helppoa. Jollain la...

Tämä on tällainen hetken mielijohteesta painettu "julkaise". Ei mikään aarreaitta, vaan pikemminkin kaatopaikka. Satunnaisten, ohikiitävien hetkien ja ajatusten kierrätyskeskus. Jos haluat ihania ja inspiroivia juttuja, uutuustuotteita, unelmajutskia ja höyhenenkeveitä päiväunia, voin suositella sinulle paria tosi hyvää Insta-tiliä. Täällä sen sijaan elämöi itsekseen keski-ikäinen Kurppa. Hän ei yhtään tykkää kuvata, hän puutuu viidessä minuutissa mihin tahansa ihanaan hömpänpömppään, ja voi hyvinkin olla, että hänellä ei ole kanssaihmisilleen myöskään mitään järkevää sanottavaa. Kurppa ja keski-ikä Kurppa mainitsee muun muassa olevansa keski-ikäinen, mutta eipä hänellä taida olla siihen oikein mitään varsinaista kommentoitavaa. Tiedä sitten, miksi hän koko asiaa edes mainostaa. Kurppaa kiinnostaa ehkä vähiten maailmassa se aikakauslehdissä ylistetty keski-iän ihanuus, kypsän luumun makuinen suussa mehevästi muljahteleva naisellisuus ja väripanoksen lailla silmille...