Minusta parasta elämässä on matka. Ja siinä onkin koko tragediani. Jos jokin on tässä elämässä järisyttänyt perusturvallisuuttani, niin yhteishaku. Minun kohdallani ensimmäiset yhteishaut osuivat aikaan, jolloin kukaan ei ollut vielä kuullutkaan elinikäisestä oppimisesta. Siihen aikaan valittiin ammatti, ja siinä pysyttiin eläkeikään asti, ellei jokin luonnonmullistus - kuten sairaus tai talouslama - pistänyt suunnitelmia uusiksi. Jos pisti, kyseessä oli ilman muuta maailmanloppu, ja ihmisten resilienssi näiden muutosten edessä olematon. Ajatukseen ammatinvaihdosta liittyi epämääräistä häpeää. Lukio oli helppo valinta. Siellä sai haahuilla vielä kolme vuotta opiskelemassa kaikenlaista kiinnostavaa. Isojen, loppuelämää koskevien päätösten tekeminen rajoittui arpomiseen pitkän ja lyhyen matikan välillä. Lukiosta puuttui valinnanvaikeus, arkkiviholliseni. Se oli kuin kolmen vuoden turvallinen pakkopaita: valinnaisaineita oli äärimmäisen vähän ja opinnot niin tiukkaan napitetut, että esime...