En kirjoita tätä blogia kenellekään. Se on vapauttavaa; ei ole edes tarpeen miettiä, minkälainen otsikko, aloitus tai nosto polskuttaisi hakukoneoptimoinnissa helpoimmin katiskaan, mikä koukuttaisi, mikä sokeeraisi, mikä pysäyttäisi. Sellaisia olen miettinyt työkseni nyt kuusitoista vuotta. Juuri nyt tuntuu mukavalta ihan vain kirjoittaa. Täällä pitäisi siivota. Mies, pyhimys ihmiseksi, lakaisi roskat lattialta ja täytti astianpesukoneen. Tyhjensin keittiön pöydän, laitoin liinan ja sytytin kynttilän. Näin on oikein hyvä. On vuoden viimeinen päivä. Vuosi oli paha rasti ihmiskunnalle, minä olin yksi muurahainen miljardien joukossa eikä siitä sen enempää. Mielessä on välähdyksiä ja ajatelmia. Ei mitään erityistä yhteenvetoa, punaista lankaa eikä synteesiä. En tiedä, olisiko syytä huolestua. Ihmisen aivot tapaavat toimia toisin; mieli rakentaa elämästä punosta, narratiivia, jossa kaikki liittyy kaikkeen, kaikella on jokin tarkoitus joka paljastuu ehkä vasta paljon myöhemmin, kuljetaa...